Käymälä

Ulkokäymälä eli Huussi eli PuuCee eli Hyyskä on käymälä, joka sijaitsee ulkona, yleensä erillisessä rakennuksessaan tai ulko-/varastorakennuksen yhteydessä. Tavallisesti huussi on kuivakäymälä, jossa jätökset kerätään astiaan tai säiliöön, ennen monesti kasaan tai kuoppaan. Tällöin jätökset voidaan esimerkiksi kompostoida, siirtää pois tai kuivata. Ulkokäymälä voi kuitenkin olla myös WC jossa jätökset huuhdellaan vedellä, kuten useat julkiset käymälät. Ulkokäymälät ovat yleisimpiä haja-asutusalueilla, esimerkiksi kesämökeillä, joissa ei ole viemäröintiä.

Ulkokäymälät ovat suunnittelultaan ja rakenteeltaan erilaisia. Usein niillä on kuitenkin seuraavia ominaisuuksia:

  • Erillään pääkulkuteistä hajuhaittojen minimoimiseksi mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä helpon käytettävyyden varmistamiseksi.
  • Seinät ja katto, jotka suojaavat sateelta, tuulelta sekä tarvittaessa osittain kylmältä säältä.
  • Huussi sijaitsee yleensä mahdollisimman kaukana vesilähteistä saastumisen välttämiseksi.

Suomen kielen sana ”huusi” (länsimurteissa), ”huussi” (itämurteissa) tai "ulkohuussi" lienee peräisin ruotsin sanasta hemlighus (”salainen talo”), josta on lyhentynyt muoto hus. Uudemmassa puhekielessä on käytössä myös nimitys "puucee" (väännös sanasta "WC").

Sanitaatio

tarkoittaa käymälän terveellisten olosuhteiden ylläpitoa ja keinoja, joilla ihmisten ulosteet ja virtsa hävitetään turvallisesti ilman, että taudit leviäisivät tai terveys vaarantuisi. Sanitaatioon kuuluvat vesihuolto (vedenkäsittely ja viemäröinti), käsienpesu, sekä käymälän ympäristön ja materiaalien muuttaminen terveellisiksi etenkin vähentämällä pieneliöitä ja niiden kasvumahdollisuuksia.

Puutteellisesta sanitaatiosta kärsii maailmassa kenties jopa 2,5 miljardia ihmistä. Kunnollisten WC-järjestelyjen puuttumisen suurimpiin haittoihin lukeutuu puhtaan veden pilaantuminen.

Kuivakäymälä eli WC ilman vettä

On käymälä, joka eivät kuluta vettä ja joita käytetään pääasiassa alueilla ja taloissa, joissa ei ole juoksevaa vettä.

Kompostointikäymälä on wc-järjestelmä, jossa jäte hajoaa ja muuttuu valmiiksi kompostiksi.

Polttokäymälät polttavat jätteet tuhkaksi sähköllä tai nestekaasulla. Ainoa jäännös on puhdas tuhka.

Pakastavakäymälä jäädyttää kompostiin käytetyn pussin sisällön.

Ulkohuussi on yhä käytössä monella kesämökillä.

WC

WC, puhekielinen wc viittaa yleensä viemärihuoneeseen, yleensä vesileikkuriin, jonka tehtävänä on kerätä ja yleensä myös poistaa ruumiillisia jätteitä, lähinnä virtsaa ja ulostetta.

WC voi tarkoittaa myös henkilökohtaista hygieniaa.

Historia

Varhaisin tunnettu kaupunki, jossa on ollut viemäri ja hyödynnetty ulosteiden siirtoa veden avulla on kuulunut induskulttuuriin (2600–1800 eaa.). Myös roomalaisilla oli käytössä viemärijärjestelmä, jonka pääuoma oli Cloaca Maxima. Keskiajalla linnoissa oli tunnettuna käytäntönä rakentaa vessat niin, että ulosteet putosivat vallihautaan tai muuhun vesistöön, kuten Olavinlinnassa.

Vessat yleistyivät ensin hitaasti, mutta sen jälkeen, kun Lontoon maailmannäyttelyssä 1851 näitä vessoja oli esillä saaden suuren suosion, niistä tuli muoti-ilmiö. Vuonna 1855 Lontoossa oli jo noin 200 000 vesivessaa. Viemäröinti tehtiin suoraan Thames-jokeen tai sen haaroihin. Koleraepidemiat olivat olleet jo aikaisemmin ongelmana Lontoossa, mutta laajenevan viemäriverkoston veden suolistobakteerit pääsivät entistä helpommin kaivoveteen, jota käyttivät köyhimmät ihmiset.

Ensimmäiset vesiklosetit otettiin Helsingissä käyttöön vuonna 1888, ja vuonna 1910 se oli jo noin kolmasosassa kaupungin talouksista, koko maassa kuitenkin alle prosentissa. Vieläkin Helsingissä on taloja, joissa osa asukkaista käyttää kerroksen yhteistä vessaa. Kylpyhuone ja WC tulivat uusien talojen vakiovarusteiksi jälleenrakennusajalla 1940-luvulla, mutta monessa paikassa maaseudulla käytiin edelleen hyyskässä uudestakin rintamamiestalosta.

Lähteet:
huussi.net
Wikipedia